Onko lapsesi syyllistynyt verkkopiratismiin?

Maanantai, 14.8.2017

Saitko meiltä kirjeen ja epäilet, että lapsesi on jakanut verkossa tekijänoikeudellista sisältöä laittomasti?

Nuoren osallistuminen nettipiratismiin tulee vanhemmalle usein yllätyksenä. Suuri osa nuorista kuitenkin tietää tekijänoikeuden alaisten sisältöjen jakamisen olevan laitonta, vaikka kiinni jäämisen mahdollisuus voi jäädä mieltämättä. Laittomissa verkoissa ilmaiseksi jaettu sisältö voi houkutella, vaikka sen tietäisi olevan väärin.

Laittomaan jakamiseen syyllistynyt on vastuussa teoistaan, vaikka IP-osoite olisikin vanhemman tai jonkun muun aikuisen nimissä. Kirje on käytännön syistä osoitettu liittymän omistajalle, mutta asian voi selvittää myös loukkauksen tehnyt nuori yhdessä vanhemman kanssa.

Alaikäiset loukkausten tekijät ovat lähes aina yli 15-vuotiaita, eli ylittäneet rikosoikeudellisen suojaikärajan. Yhtälailla myös sitä nuoremmat ovat velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Loukkauksen tekijän alaikäisyys ei ole peruste luopua vaatimuksista. Kasvatuksellisesta näkökulmasta on tärkeää viestiä nuorelle, että teoista on tärkeä kantaa vastuu. Asiasta on hyvä keskustella nuoren kanssa ja sopia, miten tekijänoikeusloukkauksesta aiheutunut vahinko korvataan. Vanhempien vastuu nuoren tekemisistä voi silti tulla kyseeseen, jos nuoren ohjeistus tai valvonta on pettänyt.

Lapset ja nuoret eivät ole valvomiemme elokuvien ja tv-sarjojen varsinaista kohdeyleisöä. Vastaan on tullut kuitenkin myös tapauksia, joissa alaikäinen nuori on jakanut valvomaamme sisältöä verkossa ja näin ollen syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen.

Nuori voi maksaa korvauksen omilla rahoillaan tai tarvittaessa voimme tehdä maksusuunnitelman yhdessä nuoren ja huoltajan kanssa. Joissain tapauksissa huoltaja on maksanut korvauksen, mutta nuori on maksanut korvauksen takaisin vanhemmalleen esimerkiksi itse ansaitsemilla kesätyörahoillaan.

Jos olet itse nuori, jonka vuoksi perheeseen on tullut kirjeemme, kannattaa asia kertoa vanhemmille rohkeasti, jotta he voivat auttaa asian selvittämisessä meille päin. Virheistä täytyy ottaa vastuu ja teko hyvittää, mutta nuoruuden hairahduksesta ei tällöin jää merkintöjä julkisiin rekistereihin.